Majoitustilat
Yläkerrassa on kaksi majoitushuonetta, joiden lattioille mahtuu nukkumaan noin 10 henkeä. Lisäksi pihalle telttoihin mahtuu runsaasti väkeä. Kämpällä on vaahtomuovipatjat.
WC
Puskapirtin ylä- ja alakerrassa on vesivessa kummassakin. Lisäksi pihalla on siirrettävä vessa, Bajamaja, jonka käytöstä isommille ryhmille voidaan sopia erikseen.
Sauna
Kiinteistön pihalla on puulla lämpeävä pihasauna, johon mahtuu noin 6 henkeä kerrallaan. Saunan yhteydessä on myös vesipata ja pieni taukohuone. Saunavesi kannetaan kaivoista (kantomatka 10 m).
Valo ja lämpö
Kaikissa huoneissa on sähkövalo ja –patteri. Lisäksi keittiössä on leivinuuni, jota voi käyttää lämmitykseen ja tunnelmanluojana. Alakerran eteisessä on myös ilmalämpöpumppu.
Pysäköinti
Pihassa on tilaa 3 autolle, ja parkkipaikalla 7 autolle.
Palvelut
HSL:n busseilla pääsee 500 metrin päähän. Söderkullan keskustaan, jossa mm. kauppoja, apteekki, pankkiautomaatti, on alle kilometrin matka. Uimarantaan on 1 km.
Nuotio- ja telttapaikka, laavu
Pihalla on myös nuotiopaikka sekä tasoitettu paikka puolijoukkueteltalle. Tontilla on muitekin paikkoja, joihin voi pystyttää teltan tarvittaessa. Pihapiirissä on vuona 2018 valmistunut hirvilaavu, jonka edessä on nuotiopaikka.